HopeasaviClubi
HOPEASAVIKLUBIN seuraava kokoontuminen
to 30.9.2010. klo 18 Tervetuloa myös asiasta kiinnostuneet uudet ihmiset! Tee oksa tai lehti kotona tai illan aikana!!!
Klubitoiminta on kuin aikuistenharrastuskerho, jossa ei ole opettajaa, vaan kokoonnutaan kertomaan kuulumisia ja vaihtamaan ajatuksia onnistumisista ja epäonnistumista. Hankitaan yhteisostoina materiaaleja, jolloin saadaan etuja. Opettajat hankitaan sitten, jos tarvitaan, ammattilaisista. Kokoontumistila on ArteMiinan alakerrassa, jossa on myös korupolttouuni, jolla klubilaiset saavat polttaa hopeasaviesineitä . Polttopalvelua myös ei klubilaisille.
Jos kiinnostuit voit soittaa Leenalle 0503536153 tai kirjoittaa saloska49@gmail.com
MUISTIO
12.5. Vähän oli porukkaa, kun aurinko ensi kertaa lämmitti hellelukemia, mutta ideoita saatiin kasaan ja monta kikkaa talteen. Eikä kenenkään tarvinnut pyörtyä, sillä palstan pitäjä ei edelleenkään ollut saanut aikasiksi mitään hopeasta.
22.4. Poltettiin ihania hevosenkenkiä, sydämiä, kukkia ja muita koruja. Osa oli tehty pursottamalla.. Kyllä tytöt osaa muotoilla. Palstan pitäjä on ihan pihalla, mutta...
7.4. Ihasteltiin valmiita tuotteita ja saatiin uusi harrastaja rinkiin. Toiset on ihan ihkuja ja toiset vielä ihkumpia. Kyllä me oltaisiin kaikki niin hyviä, kun vain saisi muilta toimilta tuota aikaa. Joo,joo se koskee palstan pitäjää.
17.3. Paistettiin pari korua ja ihmeteltiin vaan. Ei tahdo nyt sytyttää suuresti eli ideoita tulla toteutetuksi. Toivotaan runsaamapaa tuotantoa seuraavaan kertaan.
8.3. esittäydyttiin Pirjon ja Tarun voimin Heimolinnassa Kansainvälisen Naistenpäivän merkeissä. Ihmettelijöitä riitti, kun naisia oli paikalla reilut 140. Sopi siihen lukuun pari miestäkin, muttei vallan paljon. Ostettukin olisi harrastuksen tuotteita.
17.2. poltettiin pari uunillista erilaisia tuotteita. Vähän korjattujakin. Toivottavasti onnistui nyt paremmin kuin viimeksi. Yritän saada jonkun kuvankin tänne pikapuoliin.
Kokoonnuttiin ja keskusteltiin sekä päätetttiin, että ollaan mukana esittäytymässä Heimolinnassa Kansainvälisenä Naisten päivänä 8.3. Oikeesti ei just tehty mitään.
Vuosi vaihtui ja kokoonnuttiin 18.1. 2010 vaikkain netissä oli vuosi 2009. Poltettiin rikki Tarun hieno koru, kun keskittyminen puuttui. Toivottavasti hän saa siitä vielä ehjän. Tuli kuitenkin todistettua, ettei pidä laittaa korkkisavea kuumaan uuniin.
Jo vain taas kokoonnuttiin ja tietysti Taru, Pirjo ja Mari olivat olleet ahkeria ja tunnollisia, kun kerran sovittiin uusista luomuksista. Mulla ei ollu mitään taaskaan, mutta sain idean, että laitamme kuvia tähän osioonkin teidän muiden ihasteltaviksi. Meinaan, jos niitä vaan saatais vielä niistä vanhoistakin koruista, mutta uusista ainakin ja tästä eteenpäin.
Syyskuussa kokoonnuttiin ja poltettiinkin jotain, mutta ennen kaikkea sovittiin, että seuraavaan kertaan tehdään jotain näytettävää.
Veeranpäivän miniseurue keskusteli menneistä ja suunnitteli tulevien aikojen resursseja. Kesä on enemmänkin ulkoleikkien aikaa. Uunikin oli huollossa hetken aikaa, mutta nyt pitäisi pelittää. Ehkä jo ensi kerralla saamme jälleen vanhan sakin koolle ja intoa uuteen luovuuskauteen.
Heinäkuussakin kokoonnuttiin vähän kesäterässä, mutta syksyä aloitetaan heti elokuulle päästyämme. Toivomme mukaan innostuneita muotoilijoita meitä vanhoja innostuttamaan ja ihastuttamaan. Heinäkuussa saimme yhden innostuneen ja taitavan. Kurssien järjestäminen on vieläkin kesäterässä.
Kesäkuun kokoontuminen oli lähinnä Tarun töiden ihastelua ja polttoa. Me muut emme olleet saaneet aikaisiksi uutta. Päätettiin kuitenkin kysyä tarjousta elokuulla järjestettävään kurssiin, joka tilattaisiin Jazzilveriltä esim.
Sitten poltettiin taas pursotettua savea ja keskusteltiin kokemuksista, joita jo alkaa olla monenmoisia. Uusi jäsenemme aloitti rohkeasti ja muotoili nappikoristeen, johon "upotettiin" nyplättyä hopeapitsiä. Sitten juotiin vähän kahvettakin sekä päätettiin kokoontua juhannusviikolla ihailemaan uusia töitä. Asetetaan ArteMiinan ikkunaan näytille osa koruista, joita on tehty.
Toukokuukin aloitettiin poltolla. Sirkonit, jotka olivat liiloja, muuttuivat poltossa vihreiksi, mutta jäähdyttyään olivat taas liiloja. Keskusteltiin paljon mokista, joita on jo sattunut lähes kaikille ja eniten kokeilunhaluisille ja uuden oppimisesta kiinnostuneille. Eka sormuskin oli nyt sitten vasarakäsittelyssä. Saimme myös kiillottaa korujamme rummussa. Päätimme laittaa osan tuotoksiamme ArteMiinan ikkunaan kaikkien katseltaviksi pikapuoliin.
Kuudennella kerralla poltettiin kaksi uunillista erilaisia koruja. Ensimmäiset pursotinkorutkin näkivät päivänvaloa meidän klubilla. Kaikki poltot onnistuivat hyvin. P.S. Sen harjoittelupursotinsaven poltto ei onnistu, sekin tuli todistettua.
Viideskerta oli hieman aneeminen osallistujien suhteen, joten ei siitä enemmän.
Neljännellä kerrakin tuli uusia tutustujia ja vaikka kaikki eivät olleetkaan mukana esteiden takia, oli koolla jälleen kymmenen innokasta. Nyt poltettiin nypläyskoru. risti, ruusukoru, "sormikoru" ja riipus, jolle en huomannut kysyä nimeä. Tehtiin myös muotteja jälleen muotoutuvasta muottiaineesta. Ei sekään ole ihan helppoa ensin, mutta kun juonelle pääsee alkaa se sujua. Polttoajoista, lämpötiloista, kuivumisesta jne keskusteltiin. Paljon oli netistä ja kirjoista etsitty tietoa, joka olikin klubin tarkoitus. Saadaan siis tietoa toisiltamme. Tämä on mielenkiintoista, vaikka ei aina tekisikään hopeasta. Saatiin myös kokeilla sitä ruiskutusta. Se tehtiin nyt messinkiruiskulla, joka on halpaa ainetta.
Kolmas kerta toden sanoo. Oikein mukava ja lämminhenkinen sekä keskusteleva ryhmä vaihtoi kuulumisia ja saamiaan tietoja. Toiset korut hiottiin ja tutustuttiin akaattikiven kiillotusvoimaan sekä korun kestävyyteen porakonekäsittelyssä. Yksi jäsen työsti eka koruaan polttoon Ihasteltiin hopealankanypläystä. Yksi jäsen valoi omatekemäänsä muottiin ristin, joka lähti kuivumaan ja hiottavaksi kotiin. Ja vielä kerran uusien kanssa tutustuttiin dazmassan muotoiluun ja keskusteltiin hopeasavesta materiaalina. Tehtiin myös eka tilaus.
Toisella kerralla 11.2. poltimme ensimmäisen korun sekä hioimme sitä. Yhdet korut työstettiin polttokuntoon. Muista massoista oli myös tehty muottiaihioita ja poltettu kotiuunissa. Vielä kerran leikittiin myös Dasmassalla. Päätettiin polttomaksuksi 2 €/koru.
Eka kerralla leikittiin muilla savilla ja poltettiin Fimomassa koruja kotiuunissa. Tutustuttiin hopaesaveen teoriassa.
Hoppeeta
Uunituoreita
hopealankaa ja -savea, vähän hiottu
hopealankaa ja -savea, juuri uunista otettu
hopealevytöitä
sormus hopeasavesta, valmis
Profiili